Puolikas sateenkaari

"Umppa", kuuluu hyvin määrätietoinen käsky vierestäni. Olen jäänyt kiinni. Vilkaisin puhelinta. Laitoin sen kyllä salamana tyynyn taakse, kun lapsi katsoi muhun päin. En tarpeeksi nopeasti kuitenkaan. Hän on tullut vaatimaan, että saa katsoa videon, johon on täysin koukussa. Kun en heti reagoi vaatimukseen, hän alkaa kaivaa tyynyn alta. Sieltähän se puhelin löytyykin. Miten se osaa jo tuon? Sitten tulee uusi vaativa umppa. Annan periksi. Katsomme Boom kah -videon. Lapseni ensimmäinen sana on Robinin biisin nimi! Tosi kultturellia. Syytän lapsen isää. Sehän sen biisin lapselle opetti. Minusta on tullut kävelevä kliseiden toistelija. "Millaista on ollut palata töihin?" "Ihan kuin en olisi poissa ollutkaan" "Miten tuo poika kasvaa noin nopeasti?" "Joka päivä yllätyn, kuinka paljon se osaa." "Mihin se vauva on kadonnut?" Kliseet on tietenkin syntyneet siitä, että kaikki niitä toistelevat. Ja suurimmaksi osaksi niitä to...

Miten ihmeessä sinkkuäidit voivat pitää blogia? Miten he ehtivät ylipäänsä mitään? Minä en nimittäin ehdi. Ei minulla ole aikaa yleensä tehdä mitään, mikä vaatisi keskittymistä ilman lasta. Paitsi tietenkin viikonloppuisin, kun lapsen isä on paikalla, mutta silloin yleensä siivoan tai teen ruokaa tai hoidan ihan välttämättömiä asioita, kuten veroilmoitusta. Tai sitten olen ihan poikki ja vain tuijottelen telkkaria, luen viikonlopun lehtiä ja käyn vihdoin ja viimein suihkussa.  Kyllähän minä nytkin kirjoitan, sanotte. Totta. En kirjoittaisi, jos saisin valita, vaan nukkuisin päiväunia, mutta ei, en saanut valita. Yritin nukkua, mutta itkuhälyttimestä kuului koko ajan sellaisia ääniä, että olin varma, että vauva on heräämässä. No ei ollut. Se vain nukkuu jotenkin sairaan levottomasti. Tai nukkui. Ei nuku enää, kun tulin näpyttelemään tähän parvekkeelle sen viereen. Tietenkään. Herkkuhetki. Nämä Valion uudet jäätelöt on muuten ihan superhyviä!  Poikani nukkuu siis aika ...

Olen ollut jo monta kuukautta äitinä, mutta yhtään postausta en ole saanut aikaiseksi. Siihen on monta syytä, mutta pääsyy on ollut se, että vauva on nukkunut aika huonosti. Olen siis ollut väsynyt. Aina kun lapsi on nukkunut, olen minäkin nukkunut tai ollut kärryttelemässä tai kaupungilla. Aivot eivät ole toimineet, kun olen ollut niin väsynyt. Nyt kun poika alkaa olla jo viisi kuukautta, alkaa minullakin olla välillä omaa aikaa. Aiemmin hän nukkui vain, jos työnsin häntä kärryissä, ajoin autolla tai nukuin hänen vieressään. Nyt hän nukkuu välillä pitkäänkin päiväunia omassa sängyssään. Pienet sille! 👏 Ihanat ystävät Edellisessä postauksessani toivoin, että poikani saa synnyttyäänkin huomiota ja hänellä on rakastavia aikuisia ympärillä. Ainakin tähän mennessä toive on toteutunut. Kun hän syntyi, meillä kävi tosi kova vilske. Kaikki halusivat tulla katsomaan. Se oli mahtavaa! Lapsen isä oli täällä syntymän jälkeen melkein neljä viikkoa. Mehän emme ole ikinä asuneet yhdessä. K...

(Oli jäänyt tämä julkaisematta syyskuussa. Ilmeisesti synnytys yllätti.) Olen pohtinut aika paljon, miksi juuri mun raskaus saa näin paljon huomiota ja innostaa ihmisiä. Jos minulla olisi perinteinen kumppani, läheiset olisivat onnellisia puolestani, mutta ei sellainen raskaus suuria tunteita aiheuttaisi. Yksi uusi tuttavani kehui, kuinka avoin olen tämän raskauden kanssa. Hänen mielestään ihmiset eivät juuri raskaudestaan kerro somessa. Aloin miettiä, kuinka monta raskauteen liittyvää päivitystä olen itse tehnyt. Päädyin viiteen, joista yksi on raskauskaapista poistuminen, yksi profiilikuva, yksi ketteryyden kaipausta ja kaksi ihan vain eikö se koskaan tule -postausta. Keskimäärin siis alle yksi kuukaudessa sen jälkeen, kun asiasta tuli julkinen. Minusta se ei ole hirveän monta eikä tässä ole kovin suurta avoimuutta. Tunnen todella paljon raskaana olevia, jotka ovat postanneet enemmän. Kaikki postaukseni ovat kuitenkin saaneet suurta huomiota, satoja tykkäyksiä. Hyvä ystäväni os...

Lapsen isä halusi todella kiihkeästi kertoa yleisesti, eli toisin sanoen Facebookissa, että meille on tulossa vauva. Olimme sopineet jo ennen hedelmöitystä, että julkaisemme tiedon jossakin vaiheessa. Koimme molemmat, että se olisi helpompaa. Ei tarvitsisi kaikille selittää: "Joo, olen sinkku, mutta halusin lapsen. Lapsella on isä. Hän on ystäväni, joka on homo..." tai "Joo, olen yhä homo, mutta halusin lapsen, joten teimme lapsen ystäväni kanssa." Ajatuksena oli ensin, että käymme perhepotretissa yhdessä minä, maha ja lapsen isä. Julkaisemme sitten sen kuvan ja kerromme asiasta. Eihän siitä mitään tullut. Kahdesta syystä lapsen isä ei jaksanut odottaa emmekä löytäneet sopivaa yhteistä aikaa. Minulla ei ollut julkistamisessa mikään kiire, mutta lopulta pari viikkoa rakenneultran jälkeen annoin periksi. Sovimme, että illalla kahdeksalta laitetaan julkaisut ulos. Tägäsimme toisemme ja kerroimme kumpikin omalla tavallamme (jonka hyväksytimme toisella etukäteen), et...

Olen aina kuvitellut lapseni tytöksi. En tiedä miksi. En ole toivonut tietoisesti tyttöä, mutta kun olen ajatellut, että saan lapsen, olen ajatellut sen tyttönä. "Sitten kun saan lapsen, opetan sille, että tytöt voivat tehdä mitä vain, kasvatan siitä vahvan, en pue sitä vaaleanpunaiseen, ellei se vaadi, kun se kasvaa, se löytää mun vanhoja vaatteita ja voi käyttää niitä, jos retro on silloinkin muotia, toivottavasti siitä ei tule pissis..." Näin siis jo kauan ennen meidän vauvaprojektia. Kun aloitimme tämän, vitsailimme lapsen isän kanssa, että toivomme tyttöä tai homopoikaa, koska eihän meillä ole mitään hajua heteropojista. Pikkuhiljaa lakkasin tavallaan ajattelemasta lapsen sukupuolta. Tärkeintä on, että meille tulee lapsi. Silti jännitti, kun menimme rakenneultraan. En jännittänyt hirveästi sitä, onko lapsi terve. Minusta on turha surra sellaista etukäteen enkä voinut oikein uskoa, että jotain olisi vialla. Sen sijaan jännitin, selviääkö sukupuoli. Olen alusta asti ol...