Tekstit

Kuka on tuo pieni poika ja missä on mun vauva?

"Umppa", kuuluu hyvin määrätietoinen käsky vierestäni. Olen jäänyt kiinni. Vilkaisin puhelinta. Laitoin sen kyllä salamana tyynyn taakse, kun lapsi katsoi muhun päin. En tarpeeksi nopeasti kuitenkaan. Hän on tullut vaatimaan, että saa katsoa videon, johon on täysin koukussa. Kun en heti reagoi vaatimukseen, hän alkaa kaivaa tyynyn alta. Sieltähän se puhelin löytyykin. Miten se osaa jo tuon? Sitten tulee uusi vaativa umppa. Annan periksi. Katsomme Boom kah -videon. Lapseni ensimmäinen sana on Robinin biisin nimi! Tosi kultturellia. Syytän lapsen isää. Sehän sen biisin lapselle opetti. Minusta on tullut kävelevä kliseiden toistelija. "Millaista on ollut palata töihin?" "Ihan kuin en olisi poissa ollutkaan" "Miten tuo poika kasvaa noin nopeasti?" "Joka päivä yllätyn, kuinka paljon se osaa." "Mihin se vauva on kadonnut?" Kliseet on tietenkin syntyneet siitä, että kaikki niitä toistelevat. Ja suurimmaksi osaksi niitä to

Vuosi äitinä - vuosi kumppanuusvanhemmuutta

Kuva
Äitiyteni täytti vuoden. Hurjaa ajatella, että siitä on vain vuosi, kun minusta tuli äiti. Tuntuu, että olen aina ollut tämän pienen pojan äiti. Toisaalta taas tuntuu, että vauva-aika menee aivan liian nopeasti. Onhan se kehitys ensimmäisen vuoden aikana aivan uskomaton! Jos haluan nykyään viettää laatuaikaa, keitän teetä, kun lapsi on nukahtanut, ja syön jotain herkkua ja katson telkkaria. Minun entisestä tylsästä ja mitäänsanomattomasta arjestani on tullut luksusta. Olen onnellinen siitäkin. En ole vieläkään kaivannut niin sanottua omaa aikaa. Sain viettää niin paljon ja kauan omaa aikaa, että se tuli korvista ulos. On ihanaa, että on joku, joka tarvitsee minua, joku, jolla olen tärkein. En ole kaivannut hellyyttäkään pitkään aikaan. Lapsi on koko ajan kiinni minussa, ihollani. Kun hän ensimmäisen kerran rintaa syödessään silitti ihoani pienellä kädellään, meinasin itkeä. Niin pitkään aikaan minua ei ollut kukaan silittänyt, ei ainakaan ilman taka-ajatuksia. Nyt hän hal

Yksinhuoltaja, yhteishuoltaja, sinkkuäiti vai mikä?

En oikein tiedä, millä nimikkeellä itseäni kutsuisin. Törmään tämän tästä tilanteeseen, jossa haluaisin lyhyesti tuoda esille tilanteeni eli että olen taloutemme ainoa aikuinen, lapsi on minulla nyt jatkuvasti (isä on kanssamme viikonloppuisin) ja jatkossa joka toinen viikonloppu. Meillä on lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus, joten en ole yksinhuoltaja. Minut kuitenkin lasketaan yksinhuoltajaksi, koska lapsi asun virallisesti kanssani. Minulle helpointa käyttää sanaa yksinhuoltaja. Se selittäisi tilannettani, mutta lapsen isä kokee sanan yksinhuoltaja loukkaavaksi itseään kohtaan. Hänen mielestään siitä tulee olo, että hän ei ole mukana lapsen elämässä. Ymmärrän hänen pointtinsa. On tietenkin erikseen termi totaaliyhäri, mutta se ei varmaan ole kaikille tuttu. Myös ystäväni ihmetteli, kun käytin hänelle yksinhuoltaja-sanaa. Yhteishuoltaja-sana ei kuitenkaan lainkaan kerro tilanteestani. Siitä ei käy ilmi, että olen suurimman osan ajasta yksin vastuussa lapsesta. Sinkkuäiti-sana

Viimeistä viikkoa viedään - kohta alkaa kova arki

Olipa kesä! Ihan mahtavaa! Olimme ehkä kaksi viikkoa kotona, ja silloinkin meillä oli seuraa. Reissasimme ympäri Suomea ja olimme kyläluutina, kun kerta vielä voimme. Ensi kuussa alkaa työt. Sitten ei taideta liikkua pitkään aikaan enää mihinkään. Minusta on tullut pienen pojan äiti. Ei ole enää vauvaa. Se melkein juoksee jo, keittää leikisti puuroa ja vitsailee. Eihän se puhua osaa, mutta sen mielestä on hauskaa käydä hakemassa koiran ruokakupista nappuloita niin, että joku sen huomaa (jos ei muuten huomata, se kiljuu merkiksi). Sitten on hauskaa, kun äiti tai isä toruu ja käskee sylkemään nappulat ulos. Kaikenlainen muunlainenkin kielletyn tekeminen on hirmuisen vitsikästä. Kun palasimme kotiin, tajusin, kuinka kova meno pojalla jo on, ja aloin tajuta, miksi monet sanovat, kuinka kiva on mennä töihin lepäämään. Silti jännittää palata töihin. Ei enää päiväunia. Välillähän olen nukkunut kahdetkin päikkärit, jos on yö mennyt huonosti. Ja missä välissä näen enää ketään? Ja olisihan s

Montenegro - matkalla vauvan kanssa

Kuva
Käytiin perheeni kanssa Montenegrossa. Mukana olivat siskoni perheineen ja äitini. Huh huh. Oli ihana matka, mutta onneksi ollaan kotona! Olen matkustanut tosi paljon. Viimeksi olin Sri Lankassa ja Intiassa raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella. (Suosittelen muuten. Oli ihan mahtava olo! Siellä oli just ainakin mun alkuraskauteen sopivaa ruokaa. Ja kun riksakuskit alkoi käydä ällöttäviksi, kerroin olevani raskaana ja jopa muuttui ääni kellossa. Raskaus toi siis turvaa! Lisäksi mun kroppa oli tosi hyvä, kun rinnat oli kasvaneet, mutta maha ei vielä. Sopi todella hyvin ekan viikon rantalomalleni. Toisella viikolla maha tuli esiin, mutta se ei enää haitannut, koska olin siirtynyt vuoristoon. Ja onnistuin ekaa kertaa ikinä hankkimaan lomaromanssinkin!) Takaisin asiaan: Olen siis matkustellut paljon, mutta vain omatoimimatkoilla. Onhan ne turistilentokoneet ihan kauheita! Ei ollut edes tarjottimen alla sitä verkkoa, johon voi laittaa tavaroita. Ja ne penkit oli kauhean pien

Mistä aikaa mihinkään?

Kuva
Miten ihmeessä sinkkuäidit voivat pitää blogia? Miten he ehtivät ylipäänsä mitään? Minä en nimittäin ehdi. Ei minulla ole aikaa yleensä tehdä mitään, mikä vaatisi keskittymistä ilman lasta. Paitsi tietenkin viikonloppuisin, kun lapsen isä on paikalla, mutta silloin yleensä siivoan tai teen ruokaa tai hoidan ihan välttämättömiä asioita, kuten veroilmoitusta. Tai sitten olen ihan poikki ja vain tuijottelen telkkaria, luen viikonlopun lehtiä ja käyn vihdoin ja viimein suihkussa.  Kyllähän minä nytkin kirjoitan, sanotte. Totta. En kirjoittaisi, jos saisin valita, vaan nukkuisin päiväunia, mutta ei, en saanut valita. Yritin nukkua, mutta itkuhälyttimestä kuului koko ajan sellaisia ääniä, että olin varma, että vauva on heräämässä. No ei ollut. Se vain nukkuu jotenkin sairaan levottomasti. Tai nukkui. Ei nuku enää, kun tulin näpyttelemään tähän parvekkeelle sen viereen. Tietenkään. Herkkuhetki. Nämä Valion uudet jäätelöt on muuten ihan superhyviä!  Poikani nukkuu siis aika huonosti.

Kumppanuusvanhemmuus: parisuhde ilman parisuhdetta

En ehkä ihan tajunnut, kuinka paljon aikaa vietän lapseni isän kanssa nyt, kun lapsi on täällä. Vaikka olemme olleet ystävät lapsuudesta saakka, emme ole koskaan viettäneet (tietenkään) näin paljon aikaa yhdessä. Siinä on ollut hieman opettelemista. Yhdessäolo alkoi kolmen ja puolen viikon symbioosilla, kun vauva syntyi. Ystäväni otti kaikki mahdolliset isyysvapaat ja pari säästössä ollutta kesälomapäivää käyttöönsä ja tuli tänne. En olisi pärjännyt ilman häntä. Etenkään koska minulle tehtiin sektio, mutta en varmaan muutenkaan. Mutta oli se silti vähän erikoista, kun hän vain oli täällä koko ajan. Olimme niin iloisia jokaisesta vieraasta, koska puhuttava alkoi loppua. Ihme kyllä ainakaan minulla ei mennyt hermot lainkaan. Jos hänellä meni, hän osasi peittää sen hienosti. Jokainen nainen haluaisi sellaisen miehen, kuin lapseni isä on. Asuntoni ei ole koskaan ollut niin siisti kuin hänen täällä ollessa. Hän teki ruokaa minulle, kantoi vettä eteeni, nosti tavaroita, käytti koiran ulk