Puolikas sateenkaari

Huh, mikä juhannus! Olin kaverin mökillä juhlissa perjantaista sunnuntaihin. Vieraita oli varmaan 40 ja osa ei nukkunut ollenkaan. Minä tietenkin nukuin, mutta menin nukkumaan vasta kolmen-neljän aikaan. Ja kun mökillä ollaan porukalla (osa nukkui teltoissa), ei tietenkään voi nukkua kovinkaan pitkään. Ensimmäiset aamuvirkuthan heräävät siihen aikaan, kun viimeiset laittavat nukkumaan. Nyt väsyttää siis aika paljon. En ollut ainoa, joka oli raskaana siellä. Oli huvittavaa, kun minua selvästi nuorempi nainen, jonka raskaus oli selvästi pari kuukautta mua jäljessä, tuli selittämään, kuinka olen hänen esikuvansa. Hänen mielestään oli niin hienoa, että jaksoin olla juhlissa yhä (laskettuun aikaan on kuitenkin vielä melkein kolme kuukautta!) ja jaksoin vielä valvoakin. Miten tuollaiseen pitäisi reagoida? Hymyilin ja kiitin. Ei minulla ollut mitään ongelmaa valvomisessa. Ja missä sitä olisi pitänyt sitten olla? Kotona yksin? Mutta nyt tosiaan väsyttää, vaikka otin päiväunetkin, kun t...

En ole puhunut hirveästi tekemästäni surutyöstä läheisilleni. Se olisi tuntunut oudolta, koska lapsi on niin iloinen asia. Lapsensaantiprosessiin kuului kuitenkin surutyö siitä, että kaikki ei mennyt niin kuin olin aina haaveillut. En löytänyt elämäni miestä, muuttanut hänen kanssaan yhteen silmittömästi rakastuneena, mennyt kihloihin ja naimisiin ja päättänyt sitten hänen kanssaan, että hankitaan lapsi. Niinhän sen piti mennä. Eikö? Kun ensimmäisen kerran puhuimme lapseni isän kanssa tästä aiheesta, päätimme jatkaa keskustelua vakavammin kesän jälkeen. Sain siis 3-4 kuukauden aikalisän. Oli sellainen olo, että nyt se mies täytyy löytää, muuten joudun tekemään lapsen yksin. Se oli jännä tunne. Ikään kuin pakokauhua. Ei se ollut löytynyt siihenkään asti, eikä paniikki auttanut löytämään ketään. Yhden luulin tavanneeni, mutta kävikin ilmi, että hän oli varattu. Syksyllä kun miestä ei ollut löytynyt, kävimme ystäväni kanssa Keskustelun. Seuraavalla viikolla aloitamme. Sen jälkeen sy...

Kerron tässä, miten lapsemme sai alkunsa. Sivuan myös vähän hintapuolta. Todelliset hinnat kerron kolmannessa postauksessa , jotta tästä ei tule liian sekava. Edessä on pitkä postaus. Tästä voi kuitenkin olla hyötyä jollekin, niinpä yritän olla perusteellinen. Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen kaikkea ennen varsinaisia inseminaatioita. Toisessa kerron varsinaisesta inseminaatiosta. Tältä se näytti ensimmäisessä ultrassa. Ihan kuin perhosentoukka, jolla on ilmapallo. Päätimme tehdä lapsemme klinikalla. Meillä olisi tietenkin ollut toinenkin, ilmainen vaihtoehto: muumimuki. Tunnen ihmisiä, jotka ovat sitä käyttämällä saaneet lapsen, mutta minä en jotenkin innostunut ajatuksesta. Ensinnäkin olen aina pelännyt, että lapsenteko voisi olla minulle vaikeaa (koska se on ollut niin vaikea lähisukulaisilleni ja ystävilleni). Sen takia ajattelin, että ainakin olisi hyvä aloittaa klinikalla. Silloin saisimme tietää, onko meillä kaikki kunnossa eli onko edes järkeä yrittää. Ajatus si...

Mitä se kaikki sitten lopulta maksoi? Ihan tarpeeksi, vaikka onnistuimme nopeasti, joten hinta ei noussut hirveäksi. Vitsailimme silti, että nimeämme lapsen Visaksi, koska sillä se on maksettu. Älkää huoliko, ei me oltu tosissamme. Ei sentään niin hulluja olla. Jos haluat lukea, miten kaikki sujui, lue se täältä ja täältä . Näin voi käydä, jos käy ovulaation aikana hedelmöitysklinikalla ja antaa ruiskuttaa itseensä miljoonia siittiöitä. Alkutoimet Ensimmäinen käyntini ja verikokeet maksoivat minulle yhteensä 157 euroa. Käynti 88 euroa, verikokeista toinen 30 ja toinen 39 euroa. Sain tähän Kelalta korvauksia 31 euron edestä, muuten olisin joutunut maksamaan siis 188 euroa. Kiitos Kela tästä. Kuulemma johtui siitä, että ei suoraan liittynyt hedelmöitykseen. Seuraava käynti maksoi yhteensä 132,50 euroa. Lääkärin vastaanotto maksoi 51,5 euroa, ultraääni 81 euroa. Kela maksoi osan, joten maksoin 24,5 euroa vähemmän kuin ilman Kelaa olisin maksanut. Sitten kävin antamassa ...

Kerron tässä, miten lapsemme sai alkunsa. Sivuan myös vähän hintapuolta.  Hoidon alkupuolesta kirjoitin täällä .  Todelliset hinnat kerron kolmannessa postauksessa , jotta tästä ei tule liian sekava. Edessä on pitkä postaus. Tästä voi kuitenkin olla hyötyä jollekin, niinpä yritän olla perusteellinen. Tässä toisessa osassa käsittelen inseminaatiota eli keinohedelmöitystä. Niinpä sitten aloitettiin. Hoidot ovat oikeastaan suurimmaksi osaksi odottamista ja tikkuun pissaamista. Ensin odotetaan kuukautisia, sitten ovulaatiota. Sitten tuloksia. Ovulaatiota etsitään pissaamalla tikkuun, samoin raskautta. Käytin kolmenlaisia ovulaatiotikkuja. Ostin ensin apteekin halvimpia, mutta ne eivät toimineet. Sitten kokeilin Väestöklinikan omia, nekään eivät toimineet. Lopulta taivuin ja ostin kalleimpia eli Clear Blue -ovulaatiotestejä. Ei olisi kannattanut edes yrittää halvempia. Kyllä se vaan niin on, että Clear Blue -testit toimivat parhaiten, ainakin minulle. Ja samaa sanoi ystäväni, jok...

Olen 18. viikolla raskaana. Toinen kolmannes siis menossa. Paha olo jäi taakse, onneksi. En ymmärrä, miten ihmiset selviävät kunnon pahoinvoinnista. Minulla oli joitakin viikkoja epämääräinen paha olo. Ei oksettanut. Oli vain epämiellyttävä olo ja vaikea keskittyä mihinkään. Minusta tuokin oli jo ihan tarpeeksi kauheaa. Kaverit on joutuneet tiputukseen, kun oksentavat niin paljon. Aivan hirveää! Nyt minua vain väsyttää. Kotini on hirveässä kunnossa, kun en töiden jälkeen oikein jaksa muuta kuin käyttää koiran ulkona. Nukkuminen ei auta. Vaikka nukkuisin kuinka, olen vain koko ajan väsynyt. Ihan kuin olisin sumussa. Sen kuitenkin kestän paljon paremmin kuin pahan olon. Ja kyllä tämä varmaan parin vuoden päästä helpottaa, ehkä. Kodinhoito on jäänyt vähän huonolle tolalle, kun energia ei riitä mihinkään. Aloitin blogin pitämisen vasta nyt, koska aiemmin en uskaltanut. Entä jos käy jotain? Vieläkin vähän jännittää. Silti ajattelin, että on pikku hiljaa aika. Päässäni oli jo niin...

Olen kuullut vain ihailevia kommentteja, kun olen kertonut, että hankin lapsen tavallaan yksin. Olen kuulemma kauhean rohkea. Toisaalta tiedän nettikeskusteluista, että joidenkin mielestä lapsen hankkiminen yksin on todella itsekästä. En koe olevani erityisen rohkea. Ennemminkin pelkäsin, että jään lapsettomaksi. Olen aina halunnut lapsia, ja lapsettomuus pelotti. Jostain syystä olen uskonut, että minulle lasten tekeminen olisi vaikeaa. Ehkä johtuu siitä, että vanhemmillani oli vaikea saada lapsia. Olen heidän esikoisensa, ja minua on äitini sanojen mukaan tehty seitsemän vuotta. Vanhempani haaveilivat suurperheestä, mutta sitten lasten tulo vain loppui. Myös mummoni olisi halunnut enemmän lapsia, mutta niitä ei vain tullut. Lähipiirissäni pariskunnat ovat käyneet vaikka minkälaisissa hedelmöityshoidoissa. Monet ovat saaneet keskenmenoja. Jotkut ovat adoptiojonossa. Tämä ei tietenkään ole voinut olla vaikuttamatta minuun. Ajattelin, että minun on pakko alkaa yrittää viimeistään 35-...

Olin päättänyt jo vuosia sitten, että jos 35-vuotiaana en ole parisuhteessa, minun pitää alkaa miettiä vakavasti, olenko valmis hankkimaan lapset yksi tai jättää ne kokonaan tekemättä. Ajatus tuntui silloin alle 30-vuotiaana hyvältä. Olihan määräaikaan vielä käsittämättömän pitkä aika. Minulle on aina ollut itsestään selvää, että haluan lapsia. Mielellään kaksi tai kolme. Ja tietenkin ne pitää tehdä nuorena. Seurustelin melkein kolmekymppiseksi lähes aina. Kun sitten erosin miehestä, jonka kanssa olin oikeasti luullut perustavani perheen, tajusin, että en tee lapsia nuorena. Ei kuitenkaan käynyt mielessä, että en myöskään enää löydä ketään, jonka kanssa voisin lapsia tehdä. Syytän tästä kaikesta huonoa miesmakuani. Toisin kuin monella muulla, miesmakuni on vain huonontunut iän myötä. Harvat kiinnostukseni kohteet osoittautuvat varatuiksi ("On vaan niin kivaa sun kanssa säätää.") tai sitoutumiskammoisiksi ("Olen vasta 37-vuotias, liian nuori sitoutumaan."). Nii...