Kuka on tuo pieni poika ja missä on mun vauva?

"Umppa", kuuluu hyvin määrätietoinen käsky vierestäni. Olen jäänyt kiinni. Vilkaisin puhelinta. Laitoin sen kyllä salamana tyynyn taakse, kun lapsi katsoi muhun päin. En tarpeeksi nopeasti kuitenkaan. Hän on tullut vaatimaan, että saa katsoa videon, johon on täysin koukussa.

Kun en heti reagoi vaatimukseen, hän alkaa kaivaa tyynyn alta. Sieltähän se puhelin löytyykin. Miten se osaa jo tuon? Sitten tulee uusi vaativa umppa. Annan periksi. Katsomme Boom kah -videon.

Lapseni ensimmäinen sana on Robinin biisin nimi! Tosi kultturellia. Syytän lapsen isää. Sehän sen biisin lapselle opetti.

Minusta on tullut kävelevä kliseiden toistelija.
"Millaista on ollut palata töihin?" "Ihan kuin en olisi poissa ollutkaan"
"Miten tuo poika kasvaa noin nopeasti?"
"Joka päivä yllätyn, kuinka paljon se osaa."
"Mihin se vauva on kadonnut?"

Kliseet on tietenkin syntyneet siitä, että kaikki niitä toistelevat. Ja suurimmaksi osaksi niitä toistellaan, koska ne ovat niin totta.

Mulla ei ole enää vauvaa, vaan nokkela pieni poika. Se tykkää toimittaa sille annettuja tehtäviä. Se vie vaipan vaipparoskikseen ja muut roskat keittiön roskikseen. Se haluaa kokata, kaataa ainekset kattilaan, hämmentää ja laittaa kannen kiinni. Se haluaa laittaa koiran ruokakuppiin sille aamulle annettavan kinkkusiivun (osa kyllä meinaa mennä omaan suuhun) ja kaataa nappulat päälle. Se tuo kengät, kun niitä pyytää.

Välillä se käskee äitiä. Se ottaa mua kädestä kiinni ja lähtee hyvin määrätietoisesti viemään johonkin. Se tuo minulle kirjan käteen ja istuu syliin. Se käskee minua hyvin käskevän öh-äänteen avulla ojentamaan jotain tai viemään hänet johonkin. Jos katson liian kauan muualle, se kääntää mun pään leuasta vetämällä itseensä.

Ja se nauraa. Se hymyilee. Se hassuttelee. Se odottaa, että äiti vain tekisi jotain, että sille voisi nauraa. Joskus riittää pelkkä katse. Sitten kikatetaan.

Minulta saa vertaistukea


Olen niin täynnä rakkautta. Klisee, mutta totta.

Minulta on muutama ihminen kysynyt tästä meidän järjestelystä. Joku haluaa samanlaisen, toinen tehdä lapsen yksin. Olen parhaani mukaan yrittänyt kertoa elämästämme. Antanut vinkkejä. Kannustanut. Olen onnellinen, että itse uskaltauduin tähän, ja siksi haluan antaa vertaistukea toisillekin. Ja olishan se kiva, jos joskus tapaisin jonkun toisen, joka on samassa tilanteessa ja voisimme jutella.

Jos tuntuu, että olet jäämässä lapsettomaksi vain kumppanin puutteen vuoksi, mieti asiaa. Etenkin jos sulla on hyvä isäehdokas ja/tai hyvä tukiverkko. Tukiverkoksi riittää vaikka vain oma äiti. Kunhan on jotain apua.

Minä haluaisin alkaa jo tehdä toista lasta. Tiedän, ettei se vielä ole järkevää. Ei meidän järjestelyllä. En mitenkään jaksaisi. En vain malttaisi odottaa vuotta siihen, että hoidot aloitettaisiin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Hän on täällä - ensimmäiset kuukaudet pilvessä

Sinkkuäiti ja sen anoppi

Mistä aikaa mihinkään?