Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2018.

Vuosi äitinä - vuosi kumppanuusvanhemmuutta

Kuva
Äitiyteni täytti vuoden. Hurjaa ajatella, että siitä on vain vuosi, kun minusta tuli äiti. Tuntuu, että olen aina ollut tämän pienen pojan äiti. Toisaalta taas tuntuu, että vauva-aika menee aivan liian nopeasti. Onhan se kehitys ensimmäisen vuoden aikana aivan uskomaton!

Jos haluan nykyään viettää laatuaikaa, keitän teetä, kun lapsi on nukahtanut, ja syön jotain herkkua ja katson telkkaria. Minun entisestä tylsästä ja mitäänsanomattomasta arjestani on tullut luksusta. Olen onnellinen siitäkin.

En ole vieläkään kaivannut niin sanottua omaa aikaa. Sain viettää niin paljon ja kauan omaa aikaa, että se tuli korvista ulos. On ihanaa, että on joku, joka tarvitsee minua, joku, jolla olen tärkein.

En ole kaivannut hellyyttäkään pitkään aikaan. Lapsi on koko ajan kiinni minussa, ihollani. Kun hän ensimmäisen kerran rintaa syödessään silitti ihoani pienellä kädellään, meinasin itkeä. Niin pitkään aikaan minua ei ollut kukaan silittänyt, ei ainakaan ilman taka-ajatuksia. Nyt hän halailee minua …

Yksinhuoltaja, yhteishuoltaja, sinkkuäiti vai mikä?

En oikein tiedä, millä nimikkeellä itseäni kutsuisin. Törmään tämän tästä tilanteeseen, jossa haluaisin lyhyesti tuoda esille tilanteeni eli että olen taloutemme ainoa aikuinen, lapsi on minulla nyt jatkuvasti (isä on kanssamme viikonloppuisin) ja jatkossa joka toinen viikonloppu.

Meillä on lapsen isän kanssa yhteishuoltajuus, joten en ole yksinhuoltaja. Minut kuitenkin lasketaan yksinhuoltajaksi, koska lapsi asun virallisesti kanssani.

Minulle helpointa käyttää sanaa yksinhuoltaja. Se selittäisi tilannettani, mutta lapsen isä kokee sanan yksinhuoltaja loukkaavaksi itseään kohtaan. Hänen mielestään siitä tulee olo, että hän ei ole mukana lapsen elämässä. Ymmärrän hänen pointtinsa. On tietenkin erikseen termi totaaliyhäri, mutta se ei varmaan ole kaikille tuttu. Myös ystäväni ihmetteli, kun käytin hänelle yksinhuoltaja-sanaa.

Yhteishuoltaja-sana ei kuitenkaan lainkaan kerro tilanteestani. Siitä ei käy ilmi, että olen suurimman osan ajasta yksin vastuussa lapsesta. Sinkkuäiti-sana on mu…

Viimeistä viikkoa viedään - kohta alkaa kova arki

Olipa kesä! Ihan mahtavaa! Olimme ehkä kaksi viikkoa kotona, ja silloinkin meillä oli seuraa. Reissasimme ympäri Suomea ja olimme kyläluutina, kun kerta vielä voimme. Ensi kuussa alkaa työt. Sitten ei taideta liikkua pitkään aikaan enää mihinkään.

Minusta on tullut pienen pojan äiti. Ei ole enää vauvaa. Se melkein juoksee jo, keittää leikisti puuroa ja vitsailee. Eihän se puhua osaa, mutta sen mielestä on hauskaa käydä hakemassa koiran ruokakupista nappuloita niin, että joku sen huomaa (jos ei muuten huomata, se kiljuu merkiksi). Sitten on hauskaa, kun äiti tai isä toruu ja käskee sylkemään nappulat ulos. Kaikenlainen muunlainenkin kielletyn tekeminen on hirmuisen vitsikästä.

Kun palasimme kotiin, tajusin, kuinka kova meno pojalla jo on, ja aloin tajuta, miksi monet sanovat, kuinka kiva on mennä töihin lepäämään. Silti jännittää palata töihin. Ei enää päiväunia. Välillähän olen nukkunut kahdetkin päikkärit, jos on yö mennyt huonosti. Ja missä välissä näen enää ketään? Ja olisihan se k…