Puolikas sateenkaari

En ehkä ihan tajunnut, kuinka paljon aikaa vietän lapseni isän kanssa nyt, kun lapsi on täällä. Vaikka olemme olleet ystävät lapsuudesta saakka, emme ole koskaan viettäneet (tietenkään) näin paljon aikaa yhdessä. Siinä on ollut hieman opettelemista. Yhdessäolo alkoi kolmen ja puolen viikon symbioosilla, kun vauva syntyi. Ystäväni otti kaikki mahdolliset isyysvapaat ja pari säästössä ollutta kesälomapäivää käyttöönsä ja tuli tänne. En olisi pärjännyt ilman häntä. Etenkään koska minulle tehtiin sektio, mutta en varmaan muutenkaan. Mutta oli se silti vähän erikoista, kun hän vain oli täällä koko ajan. Olimme niin iloisia jokaisesta vieraasta, koska puhuttava alkoi loppua. Ihme kyllä ainakaan minulla ei mennyt hermot lainkaan. Jos hänellä meni, hän osasi peittää sen hienosti. Jokainen nainen haluaisi sellaisen miehen, kuin lapseni isä on. Asuntoni ei ole koskaan ollut niin siisti kuin hänen täällä ollessa. Hän teki ruokaa minulle, kantoi vettä eteeni, nosti tavaroita, käytti koiran ulk...

Ihan kauheaa, mutta viime viikkoina olen miettinyt todella paljon seksiä. Näen siitä unta. Päivisin panettaa. Luin, että näin pitäisi käydä toisella kolmanneksella, mutta minähän olen ihan viimeisilläni! Aloin miettiä, milloin voisin mennä takaisin sinkkumarkkinoille. Tajusin nopeasti, etten kyllä ihan heti. Joo, mitä luultavimmin miehet eivät edes kiinnosta minua synnytyksen jälkeen pitkään aikaan, koska olen niin vauvan lumoissa. Onneksi. Pääsenpähän tästäkin piinasta. Mutta entä sitten, kun ne taas alkavat kiinnostaa?  Pienen lapsen yksinhuoltajaäiti tuskin on kovin kuumaa kamaa heteromarkkinoilla, kuten ei myöskään viimeisillään raskaana oleva nainen. (Sen sijaan lapsen isä nauroi, että hänen markkina-arvonsa nousee homoklubeilla huomattavasti, kun hänestä tulee isä.) Kun tätä asiaa enemmän pohdin, tajusin aika karun jutun: En voi mennä sänkyyn miehen kanssa, ennen kuin lopetan imettämisen. Olisihan se kauheaa, jos rintani erittäisivät yhä maitoa ja menisin vieraan miehen k...

Olen ollut sinkku jo kauan. Kun näen kivannäköisen miehen, tarkistan heti, onko hänellä sormusta. Olin viikonloppuna Helsingissä ja näin kauheasti komeita miehiä. Ne kaivautuvat jostain esiin aina kesän alussa. Missäköhän ne viettävät talvet? Hymyilin miehille, mutta en saanut oikein vastakaikua. Tajusin kyllä syyn. Olin unohtanut taas hetkeksi olevani raskaana. Eihän kukaan ala raskaana olevan naisen kanssa flirttailla. Taitaa mennä aika kauan, ennen kuin miehet taas hymyilevät minulle takaisin. Olen aina ollut kehno sinkkuudessa. En osaa iskeä miehiä, olen melko huono flirttailemaan ja harvoin edes kiinnostun kunnolla kenestäkään. Enkä todellakaan harrasta yhden illan suhteita. Ajatus seksistä miehen kanssa, joka minua ei kiinnosta, tuntuu ällöttävältä. Saatan siis välillä olla pitkiäkin aikoja ilman kosketusta. Olen huomannut, että kaikkeen tottuu. Myös siihen, että elämästä puuttuu kosketus, hellyys ja seksi. Onhan se surullista, että niitä ei ole, mutta onneksi se ei tosiaan h...

En ole puhunut hirveästi tekemästäni surutyöstä läheisilleni. Se olisi tuntunut oudolta, koska lapsi on niin iloinen asia. Lapsensaantiprosessiin kuului kuitenkin surutyö siitä, että kaikki ei mennyt niin kuin olin aina haaveillut. En löytänyt elämäni miestä, muuttanut hänen kanssaan yhteen silmittömästi rakastuneena, mennyt kihloihin ja naimisiin ja päättänyt sitten hänen kanssaan, että hankitaan lapsi. Niinhän sen piti mennä. Eikö? Kun ensimmäisen kerran puhuimme lapseni isän kanssa tästä aiheesta, päätimme jatkaa keskustelua vakavammin kesän jälkeen. Sain siis 3-4 kuukauden aikalisän. Oli sellainen olo, että nyt se mies täytyy löytää, muuten joudun tekemään lapsen yksin. Se oli jännä tunne. Ikään kuin pakokauhua. Ei se ollut löytynyt siihenkään asti, eikä paniikki auttanut löytämään ketään. Yhden luulin tavanneeni, mutta kävikin ilmi, että hän oli varattu. Syksyllä kun miestä ei ollut löytynyt, kävimme ystäväni kanssa Keskustelun. Seuraavalla viikolla aloitamme. Sen jälkeen sy...

Olen kuullut vain ihailevia kommentteja, kun olen kertonut, että hankin lapsen tavallaan yksin. Olen kuulemma kauhean rohkea. Toisaalta tiedän nettikeskusteluista, että joidenkin mielestä lapsen hankkiminen yksin on todella itsekästä. En koe olevani erityisen rohkea. Ennemminkin pelkäsin, että jään lapsettomaksi. Olen aina halunnut lapsia, ja lapsettomuus pelotti. Jostain syystä olen uskonut, että minulle lasten tekeminen olisi vaikeaa. Ehkä johtuu siitä, että vanhemmillani oli vaikea saada lapsia. Olen heidän esikoisensa, ja minua on äitini sanojen mukaan tehty seitsemän vuotta. Vanhempani haaveilivat suurperheestä, mutta sitten lasten tulo vain loppui. Myös mummoni olisi halunnut enemmän lapsia, mutta niitä ei vain tullut. Lähipiirissäni pariskunnat ovat käyneet vaikka minkälaisissa hedelmöityshoidoissa. Monet ovat saaneet keskenmenoja. Jotkut ovat adoptiojonossa. Tämä ei tietenkään ole voinut olla vaikuttamatta minuun. Ajattelin, että minun on pakko alkaa yrittää viimeistään 35-...