Puolikas sateenkaari

"Umppa", kuuluu hyvin määrätietoinen käsky vierestäni. Olen jäänyt kiinni. Vilkaisin puhelinta. Laitoin sen kyllä salamana tyynyn taakse, kun lapsi katsoi muhun päin. En tarpeeksi nopeasti kuitenkaan. Hän on tullut vaatimaan, että saa katsoa videon, johon on täysin koukussa. Kun en heti reagoi vaatimukseen, hän alkaa kaivaa tyynyn alta. Sieltähän se puhelin löytyykin. Miten se osaa jo tuon? Sitten tulee uusi vaativa umppa. Annan periksi. Katsomme Boom kah -videon. Lapseni ensimmäinen sana on Robinin biisin nimi! Tosi kultturellia. Syytän lapsen isää. Sehän sen biisin lapselle opetti. Minusta on tullut kävelevä kliseiden toistelija. "Millaista on ollut palata töihin?" "Ihan kuin en olisi poissa ollutkaan" "Miten tuo poika kasvaa noin nopeasti?" "Joka päivä yllätyn, kuinka paljon se osaa." "Mihin se vauva on kadonnut?" Kliseet on tietenkin syntyneet siitä, että kaikki niitä toistelevat. Ja suurimmaksi osaksi niitä to...

Olipa kesä! Ihan mahtavaa! Olimme ehkä kaksi viikkoa kotona, ja silloinkin meillä oli seuraa. Reissasimme ympäri Suomea ja olimme kyläluutina, kun kerta vielä voimme. Ensi kuussa alkaa työt. Sitten ei taideta liikkua pitkään aikaan enää mihinkään. Minusta on tullut pienen pojan äiti. Ei ole enää vauvaa. Se melkein juoksee jo, keittää leikisti puuroa ja vitsailee. Eihän se puhua osaa, mutta sen mielestä on hauskaa käydä hakemassa koiran ruokakupista nappuloita niin, että joku sen huomaa (jos ei muuten huomata, se kiljuu merkiksi). Sitten on hauskaa, kun äiti tai isä toruu ja käskee sylkemään nappulat ulos. Kaikenlainen muunlainenkin kielletyn tekeminen on hirmuisen vitsikästä. Kun palasimme kotiin, tajusin, kuinka kova meno pojalla jo on, ja aloin tajuta, miksi monet sanovat, kuinka kiva on mennä töihin lepäämään. Silti jännittää palata töihin. Ei enää päiväunia. Välillähän olen nukkunut kahdetkin päikkärit, jos on yö mennyt huonosti. Ja missä välissä näen enää ketään? Ja olisihan s...