Montenegro - matkalla vauvan kanssa

Käytiin perheeni kanssa Montenegrossa. Mukana olivat siskoni perheineen ja äitini. Huh huh. Oli ihana matka, mutta onneksi ollaan kotona!

Olen matkustanut tosi paljon. Viimeksi olin Sri Lankassa ja Intiassa raskauden ensimmäisen kolmanneksen loppupuolella. (Suosittelen muuten. Oli ihan mahtava olo! Siellä oli just ainakin mun alkuraskauteen sopivaa ruokaa. Ja kun riksakuskit alkoi käydä ällöttäviksi, kerroin olevani raskaana ja jopa muuttui ääni kellossa. Raskaus toi siis turvaa! Lisäksi mun kroppa oli tosi hyvä, kun rinnat oli kasvaneet, mutta maha ei vielä. Sopi todella hyvin ekan viikon rantalomalleni. Toisella viikolla maha tuli esiin, mutta se ei enää haitannut, koska olin siirtynyt vuoristoon. Ja onnistuin ekaa kertaa ikinä hankkimaan lomaromanssinkin!)

Takaisin asiaan:

Olen siis matkustellut paljon, mutta vain omatoimimatkoilla. Onhan ne turistilentokoneet ihan kauheita! Ei ollut edes tarjottimen alla sitä verkkoa, johon voi laittaa tavaroita. Ja ne penkit oli kauhean pienet eikä jalkatilaa juuri ollenkaan. Siinä kun sitten yrität pitää kahdeksankuukautista ikiliikkujaa sylissäsi, niin kyllä käy työstä. Ja tietenkin lähdettiin kukonlaulun aikaan, mutta en voinut nukkua koneessa, kun vauva oli sylissä.

Poika oli kyllä tosi reipas. Se ei ollut millänsäkään lentämisestä, ei nousuista eikä laskuista. Eikä siitä, ettei päässyt lattialle riehumaan. Se onnistui vieläpä nukkumaan molempiin suuntiin tunnin ja täydellisesti just siihen aikaan, kun oli ruokailu. En ymmärrä, miten muuten syöminen olisi onnistunut keneltäkään meidän rivillä. Ja onneksi serkkutyttö istui vieressä, joten pojalla oli seuraa, kun hän oli hereillä. Ei minun tarvinnut viihdyttää.

Tajusin matkalla, että jos ikinä aion matkustaa lapseni kanssa kahdestaan, minun pitää oppia pakkaamaan paljon vähemmän tavaraa. Eli pitää mennä paikkoihin, joissa on todella varma sää. Nyt Montenegroon oli luvattu sadetta koko viikoksi, joten otin pojalle pitkähihaiset ja -lahkeiset joka päivälle mukaan. Onneksi olin ottanut myös lyhythihaiset ja -lahkeiset. Siellähän ei nimittäin satanut ja oli joka päivä yli 30 asetetta.

Minulla oli jättimäinen matkalaukku mukana. Sen lisäksi tietenkin matkarattaat (joita ei voi käyttää lentokentällä, koska ne pitää tietty tsekata koneeseen), käsimatkatavarareppu, käsilaukku ja tietenkin vielä hoitolaukku. Onneksi meitä oli neljä aikuista, mutta tietenkin minun piti jotenkin päästä lentokentälle näiden kaikkien tavaroiden kanssa yksin. Enkä loppumatkan aikana kehdannut koko ajan olla vaatimassa, että muut hoitavat mun tavaroiden kantamista. Kun he eivät automaattisesti niitä ottaneet, minä kannoin sitten itse tavaroitani JA yli yhdeksänkiloista lastani. On muuten paikat kipeänä!

Eikä auttanut, että pieni herra päätti sitten kasvattaa viidennen hampaansa matkan ensimmäisinä päivinä. Muuten hän oli todella reipas, mutta halusi olla aika paljon äitin sylissä. Muiden syli ei kelvannut eivätkä tietenkään rattaat. Kantoliina oli kyllä mukana, mutta yritäpä käyttää sellaista yli 30 asteen helteessä. Jätin sen suosiolla ensimmäisen päivän jälkeen hotelliin.

Lisäksi voimia vei se, että normaalisti laitan nukkumaan aika aikaisin ja nukun usein kahdetkin päiväunet, jotta jaksan. Lapsenihan siis herää yhä vieläkin syömään hyvänä yönä viisi kertaa, huonona useammin. Kun oli hyvää seuraa, valvoimme lasten mentyä nukkumaan. Istuimme parvekkeella, juttelimme, joimme paikallisia viinejä ja oluita ja pelasimme korttia.

Siis loma, jonka jälkeen tarvitsee lomaa!

Mutta tämän kaiken valituksen jälkeen täytyy todeta, että oli kyllä kivaa. Oli niin lämmintä (vaikka vähän harmitti, että niin oli Suomessakin) ja oli ihanaa uida ja syödä hyvin. Poikakin sai syödä vaaleaa leipää ja pitsan reunoja. Tiedän, niissä on suolaa, mutta päätin, että nyt ollaan lomalla. Ei se niin paljon syö kuitenkaan, että suurta haittaa olisi. Ja viikkohan me siellä vain oltiin. Lisäksi se ihastui tuoreisiin aprikooseihin. Ja kaikki paikalliset ihastuivat tietenkin mun lapseen. Onhan se kivaa, kun siellä niin huomioidaan. Mun mielestä Suomessa on toistaiseksi oltu ihan ystävällisiä, kun olen ollut lapsen kanssa, mutta ei tietenkään mitään verrattuna etelän maihin. Ja poika oli aivan innoissaan, kun sai niin paljon huomiota. 

Budva oli juuri meille sopiva kohde. Siellä ei ollut paljon tekemistä, joten ei harmittanut, että emme olisi kuitenkaan mitään voineet lasten kanssa tehdä. Me vain söimme ja uimme. Isommat lapset eivät olisi jaksaneet siinä helteessä tehdä oikein mitään. Eikä minun lapseni jaksaisi viileämmässäkään säässä kiertää museoita tai osallistua patikointiin. Täytyy kyllä myöntää, että taitaisi olla vaikeaa niille isommillekin. Ovat sen verran meneväisiä, että eivät jaksaisi keskittyä tuollaisiin aikuisten juttuihin.



Budvan ranta oli hyvä. Sen piti olla kiviranta, mutta siellähän oli tosi paljon myös ihan hiekkarantaa. Ei se mitään hienoa hiekkaa ollut, mutta sellaista, että siinä pystyi ihan paljain jaloin astelemaan. Ei siis tarvinnut uimakenkiä. Meidän hotellimme oli ihana. Sen nimi oli Alexandar. Huoneet olivat todella viihtyistä, juuri uusitut. Ja hotellilla oli omaa ohjelmaa aikuisille ja lapsille koko päivän. Bamsseklubista ei ollut meille mitään hyötyä, mutta hotellin ohjelmasta oli. Lapset olivat joka ilta hotellin omassa lasten diskossa. Myös minun poikani oli siitä innoissaan.

-------

Nyt kun olen pari päivää levännyt matkan jäljilt, alkaa seinät jo kaatua päälle. Oli niin mukavaa olla seurassa ja kun koko ajan oli jotain tekemistä. Täällä ei ole nyt mitään, kun ne muutamat kaveritkin on poissa ja kaikki harrastukset loppu. Pitänee lähteä johonkin. Rahat on loppu, joten suuntaan varmaan sukuloimaan. Äiti voi pitää meistä huolen, mutta annetaan sille edes viikko aikaa toipua meidän matkasta.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vuosi äitinä - vuosi kumppanuusvanhemmuutta

Viimeistä viikkoa viedään - kohta alkaa kova arki

Pääsiäinen: perhettä, suklaata ja vauvanvaatteita